AMC RY -
TOIMINTASUUNNITELMA 2008
Vuoden 2008
toimintasuunnitelman päälinjat säilynevät ennallaan.
Yhdistyksen päälinjat ovat todettu jo aiempina vuosina
tavoittelemisen arvoisiksi.
Joka vuosi yhdistys resurssiensa mukaan pyrkii
tavoittelemaan päätavoitteitaan.
AMC-YHDISTYKSEN
PÄÄLINJAT:
- Pyrkiä saamaan jäseniksi
kaikki ne AMC:tä sairastavat aikuiset ja lapset, jotka
saavat tietoa yhdistyksestä.
- Tehdä yhdistystämme tunnetuksi
eri viranomaistahoille, sairaanhoitopiireille, suurelle
yleisölle, invalidiyhdistyksille jne.
- Tiedon hankkiminen ja
jakaminen jäsenistöllemme, sekä toimia yhdyssiteenä AMC
-perheiden ja –henkilöiden välillä.
- Pitää yllä kontakteja muihin
AMC -yhdistyksiin ja pyrkiä aikaansaamaan
yhteispohjoismaisia tapaamisia. Jakaa tietoa ja välittää
uutta tietoa AMC:stä.
- Kartoittaa Suomen AMC
tilannetta yhdessä Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskuksen
kanssa.
TOIMINTATAVOITE
VUONNA 2008:
- Saada AMC-aikuisia ja
–perheitä osallistumaan v.2008 järjestettäville Lahden
kuntoutuskeskuksen sopeutumisvalmennuskursseille, sekä
muihin tapaamisiin ja tapahtumiin.
- Jatkaa edelleen yhteistyötä
Lahden kuntoutuskeskuksen kanssa, ja Invalidiliiton kanssa.
- Pitää yhteyttä muihin
AMC-yhdistyksiin ja mahdollisesti osallistua tuleviin
yhteispohjoismaisiin AMC-tapaamisiin.
- Toimia yhteistyössä
valtakunnallisen Invalidiliiton nuorisotoimikunnan kanssa,
johon yhdistyksemme puheenjohtaja Milla Ilonen kuuluu.
- Ylläpitää yhdistyksen
internetsivuja, ja siten toimia tiedonjakajana
AMC-sairaudesta ja -yhdistyksestä eteenpäin jäsenistölle.
Sekä, tiedottaa julkisten väylien kautta yhdistyksen
toiminnasta, kuten IT-lehti ja Harava-lehti sekä muut lehdet
ja erilaiset tv-ohjelmat ja dokumentit.
- Kannustaa lapsia ja nuoria
liikunnan pariin vammasta huolimatta. (SIU:n Futuuri- ja
Sporttikerhot)
- Hankkia varoja tulevaa
AMC-tapaamista varten.
AMC ry Johtokunta
VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2008
|